TANSSI - JA TERAPIATUNTIEN ESITTELYT

Yksilöterapia ja avoin tanssi-liiketerapia ovat matalan kynnyksen mahdollisuutta tulla tutustumaan terapiaan ja hakemaan apua omiin, mieltä vaivaaviin elämäntilanteisiin.


Yksilöterapia

Onko sinulla olo, ettei kukaan kuuntele? Haluatko puhua ja mietiskellä, niin että tiedät jonkun olevan paikalla ja läsnä? Haluatko kysyä ja kertoa? Haluatko olla hiljaa ja antaa ajatusten kulkea toisen ihmisenseurassa? Terapiatapaaminen tarjoaa sinulle mahdollisuuden tulla kuulluksi turvallisesti terapeutin seurassa. Voit tulla paikalle ison kysymystulvan kanssa tai vain olemaan. Uteliaisuudesta tai tarpeesta kohdata ihminen. Tapaamisessa on mahdollisuus keskustelun lisäksi tutustua tanssi-liiketerapiaharjoitteiden avulla myös oman kehon liikkeeseen. Istunto kestää 45 minuuttia.


Avoin tanssi-liiketerapia (tauolla)

Rentoutuminen, oman kehon kuuntelu, ryhmässä oleminen itsenäisesti. Omien akkujen lataamismahdollisuus viikon päätteeksi. Tunnit sopivat kaikille, koska jokainen työstää oloaan ja liikettään oman kehonsa ehdoilla. Ilmoittautuminen edellisenä päivänä.


Aikuisbaletti

Aikuisbaletti on soveltavaa klassisen baletin tekniikkaa, jonka pohjalla on Vaganovan balettitekniikka. Tanssiteatteri Studio Solulla opetettava aikuisbaletti perustuu Outi Kallaksen kehittämään menetelmään (1993-94), jossa paitsi otetaan aikuisen ihmisen keho huomioon, myös edetään oikeaoppisen balettikaavan mukaan.

Tunnit sisältävät tankolämmityssarjoja, keskilattia- ja diagonaalityöskentelyä sekä lyhyitä adagioita. Myös venyttelyyn sekä kehonhuoltoon kiinnitetään huomiota.


Nykytanssi (tauolla)

Nykytanssitunneilla keskitytään nykytanssin tekniikkaan laaja-alaisesti. Kantavia teemoja tunneilla ovat liikelaajuus, tilan- ja tasojenkäyttö ja liikkeen virtaavuus. Tunneilla tehtävät liikesarjat rakennetaan yhdessä oppilaiden kanssa ottaen huomioon sekä ryhmän että yksilön tarpeet. Täten oppilaat pääsevät opiskelemaan myös tanssijantyöllisiä työkaluja.
Syyskauden pääteemat tunneilla ovat liikkeen virtaavuus ja dynamiikan vaihtelut sekä kehonpainon käyttö. Tuntien sisällölliset painotukset vaihtuvat puolivuosittain.
Kaikki tunnit sisältävät kehonhuollollisen alkulämmittelyn sekä tilassa liikkuvat tanssilliset tekniikkasarjat.


Dance-Mix (tauolla)

Dance Mix pitää sisällään rivitanssia, diskotanssia ja muita letkeitä, hetkeitä ja rytmillisiä tanssin muotoja. Lisäksi tunneilla venytellään ja rentoudutaan.
Tunti sopii sinulle, joka pidät tanssimisesta ja liikkumisesta, rytmistä ja hauskasta porukasta.
Tunnin taso on sellainen, että mukana pysyy vaikkei niin paljon olisikaan tanssinut ja tarkoitus on aikaansaada myös pieniä koreografioita.